Olen lähipäivinä ihastellut edullisesti myytäviä terttutomaatteja. Tomaatit ovat herkullisen mehukkaita ja olisi rikos jos niistä ei tekisi jotain. Sosekeittojen ystävänä ajattelin tuunata vanhan perheen katkarapukeittoreseptin, jonka äitini on saanut jostain, vai oliko se oma? En muista!
Keitto oli muuten raaka- aineiltaan suunnilleen samankaltainen, mutta äitini keitossa kaikki oli ronskimpaa, ei siis todellakaan soseutettua. Vuohenjuustoa ei tietenkään käytetty ja sitruunapippurin reilu käyttö oli jäänyt kummittelemaan jostain miami vicen lopputekstien ajoilta saakka.
Muistan, että äitini on tehnyt tätä keittoa iät ja ajat. Se oli yleensä alkukeittona esimerkiksi sunnuntairuoan yhteydessä, jolloin saatettiin syödä kolmekin ruokalajin menu. Ätini versio keitosta on loistava, mutta kehtaan sitä nyt kuitenkin soveltaa hieman nykyaikaan sopivammaksi...
TOMAATTI- VUOHENJUUSTOKEITTO
1,5 kg tomaatteja
2 sipulia
10 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa
sokeria
mustapippuria
5 rkl tomaattipyrettä
200 g vuohenjuustoa
6 dl kanalientä
basilikaa
sokeria
(suolaa)
Leikkaa tomaatit halki ja lado uunipellille. Kuori ja paloittele sipulit ja heittele pellille. Kokonaiset valkosipulinkynnet mukaan myös ja sitten reilusti oliiviöljyä, sokeria ja suolaa päälle. Uuniin 200 astetta ja 20-25 minuuttia.
Lusikoi pehmenneet tomaatit ja sipulit kattilaan ja lisää vuohenjuusto, tomaattipyre ja kanaliemi. Anna kiehua hiljalleen noin 15-20 minuuttia. Lisää joukkoon kourallinen basilikaa. Soseuta sauvasekoittimella niin kauan , että alkaa hermo mennä, mitä sileämpää sitä sileämpää...
Tarkista maut ja lisää tarvittaessa sokeria ja suolaa.
KATKARAPU- RANSKANKERMA
150 g ranskankermaa
150 g katkarapuja
suola
hunaja
sitruunamehu
Sekoita ranskankerma ja katkaravut keskenään ja mausta.
Sitten ei muuta kun keittoa lautaselle ja lusikallinen katkaraputahnaa päälle. Vielä loraus oliiviöljyä ja kylkeen jotain hyvää leipää niin pitäis pudota nassuun!